torstai 30. kesäkuuta 2011

Mustasilmäpapu-fetasalaatti


Ehdotukseni hellepäivän lounaaksi tai illalliseksi: kulhollinen papusalaattia, pala rapeakuorista leipää, lasi hyvin jäähdytettyä roseeta ja jälkkäriksi kasa mansikota, aah! Leipä, mansikat ja viini hankitaan kaupasta, mutta tämä New York Timesin inspiroima papusalaatti tehdään omin pikku kätösin.

  • Papujen liottelu ja keittely on välillä melko hermoja raastavaa puuhaa. Onneksi kaupoista löytyy nykyään helposti monenmoisia kypsiä tölkkipapuja - paitsi etten ole löytänyt tässä ohjeessa käytettäviä mustasilmäpapuja muuta kuin kuivattuna versiona, joten meillä mennään aina pitkän kaavan mukaan.
  • Jos raaka sipuli tökkii, saa siitä pahimman terän pois liottamalla sipulia kymmenisen minuuttia kylmässä vedessä. Itse olen tällaiseen pipertelyyn aivan liian laiska.
  • Paprikan ja valkosipulin voi myös kuullottaa oliiviöljytilkassa, ne kun kuulemma saattavat aiheuttaa närästystä raakana nautiskeltuna. Kiesus, kertoo kyllä karua kieltä keski-ikäistymisestä, kun tällaisia seikkoja on nykyään otettava ruokaa laittaessa huomioon! Myös uunissa paahdettu paprika toimii oivasti.
  • Salaatti säilyy hyvin muutaman päivän jääkaapissa, joten kannattaa tehdä kerralla reilu satsi.

Kreikkalainen feta-mustasilmäpapusalaatti 4-8:lle

250 g kuivattuja mustasilmäpapuja tai 9 dl kypsiä
1 laakerinlehti
1 punainen paprika hienonnettuna
1 pieni punasipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
0,5 dl hienonnettua persiljaa
0,5 dl hienonnettua tilliä
100 g murusteltua fetaa
10 kalamata-oliivia hienonnettuna
vajaa 1 tl suolaa
mustapippuria

Liota huuhdeltuja papuja yön yli väljässä vedessä.

Keitä papuja 60-90 minuuttia laakerinlehdellä maustetussa, puhtaassa, väljässä vedessä. Jos mahdollista, jäähdytä pavut keitinliemessään, niin ne eivät muhjaannu.

Poista laakerinlehti ja sekoita kaikki loput aineet hyvin valutettuihin papuihin. 

Anna maustua jääkaapissa muutama tunti ennen tajoilua. 

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Mushy peas


En ymmärrä, miksi brittien keittotaidolle jaksetaan aina hirnua, sieltähän löytyy vaikka mitä kulinaarisia helmiä: etikkasipsit, fish and chips, shepherd's pie, Eton mess ja mitä niitä nyt olikaan... Ai niin, mushy peas!

Mushy peas tehdään yleensä kuivatuista herneistä ja sitä tarjoillaan tyypillisesti fish and chipsin kyytipoikana - ja se on herkkua! Jostain syystä kuivatuista herneistä tekemäni muhju ei ole oikein onnistunut: se on ollut vetistä ja rumaa. Hieman googlailua harjoitettuani hokasin, että ruokalajin voi tehdä myös pakasteherneistä. Ja oi onnea, nykyään osaan kokata sievän ja maukkaan hernemuhjun!

Suosikkini ovat mintulla maustetut muhjatut herneet ja meillä sitä syödään yleensä paistetun vaalean kalan kanssa perunamuusin tilalla. Netti on väärällään minttuisten muhjuherneiden ohjeita ja oma versioni näyttää olevan hyvin läheistä sukua ainakin Jamie Oliverin ohjeelle.


Mushy peas 2-4:lle

2 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli hienonnettuna
vajaa 0,5 dl mintunlehtiä
400 g pakasteherneitä
1 rkl vettä
1 rkl voita
suolaa mustapippuria
(pieni loraus sitruunamehua tai valkoviinietikkaa)

Kuullota sipulia pari minuuttia oliiviöljyssä.

Lisää minttu ja herneet, ja jatka kuullottamista muutama minuutti.

Lisää vesi, peitä kannella ja anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes herneiden väri on muuttunut armeijanvihreäksi.

Lisää voi, suola, mustapippuri ja halutessasi etikkaa tai sitruunamehua. Soseuta.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Minttulimonadi

No, ei se oikeasti ole minttu, se on basilika....

Täällä on ollut viime aikoina vähän hiljaista ja hiljaisuus tulee vielä jatkumaan muutaman viikon. Syy on ihan perinteinen eli kiire. Kiire on saanut aikaan sen, ettei ole juuri tullut kokkailtuakaan, syömiset ovat olleet tyylin ranskanpottu ja kalapuikko. Olen myös yrittänyt tyhjentää kuiva-ainekaappia ja kalapuikkojen lisäksi meillä on nautiskeltu erilaisia palkokasvimöhniä, jotka mieheni on nimennyt avaruuspuuroksi... Ei siis todellakaan mitään raportoimisen arvoista!

Maaliskuussa lupasin paljastaa minttulimonadin ohjeen, kunhan ilmat vähän lämpenevät. Ulkolämpötilä on tällä hetkellä Jyväskylän Lutakossa + 28 celsiusta ja kodin sisälämpötila plus 33 astetta, joten keli taitaa olla mitä täydellisin huurteisen limonaatin nautiskelulle...

Kaikki alkoi siitä, kun viime kesänä ostin vihannesosastolta ruukullisen minttua, jonka päätin istuttaa puolitoistalitraiseen kukkaruukkuun. Minttu alkoi kasvaa ihan kreisinä ja satoa pukkasi niin raivolla, että oli vaikeuksia keksiä kaikelle vihreälle käyttötarkoitusta. Kehittelin tämän minttulimonadin ohjeen, johon satoa saakin sangen kivasti tuhottua.

  • Minttusiirappi on helppo simple syrup, johon tulee vettä, sokeria ja minttua suhteessa 1:1:1, joten ohjetta on simppeli skaalata tarpeen mukaan.
  • Itse käytän siirappiin nykyään vain puolet ohjeessa antamastani sokerimäärästä, joten jos sokerin määrä tuntuu hurjalta, niin vähennä ihmeessä - herkkujuomaa siitä silti tulee.
  • Jostain syystä Lidl'n Saskia-kivennäisvesi toimii mielestäni tässä parhaiten. Saskia on jotenkin soodamaisempaa kuin kotimaiset vissyiset kivennäisvedet. Mutta hei, ei se niin tarkkaa ole, kuplavesi kuin kuplavesi!

Minttulimonadi

Siirappi:
2,5 dl huuhdeltuja mintun lehtiä ja varsia melko tiukasti pakattuna
2,5 dl (ruoko)sokeria
2,5 dl vettä

Lisäksi:
hiilihapollista vettä (sooda, kivennäisvesi...)
limelohkoja

Laita minttu, sokeri ja vesi kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja nosta liedeltä. Anna siirapin hautua kannen alla kattilassa kolmisen tuntia ja siivilöi se vaikka lasipurkkiin, jossa sitä voi säilyttää jääkaapissa.

Valmista limonadi sekoittamalla soodaa ja siirappia suurin piirtein suhteessa 0,5 dl siirappia ja 2,5 vettä. Purista joukkoon limemehua, lisää jäitä ja jos koet ansainneesi, niin lorauksen rommia tai vodkaa.